maanantai 15. huhtikuuta 2019

Pienet kuluvirrat kiinni



 Tarpeellista säästöä voi saada aikaan tekemällä isoja muutoksia, asuminen, autoilu, pakolliset menot ja harrastukset vievät leijonanosan tilipussista. Osasta näistä menoista on mahdoton luopua, eikä säästöä useinkaan pysty tekemään yhtään tai säästäminen tekee arjesta liian hankalaa. Lisäksi turha kärvistely asioissa, jotka tuovat iloa elämään tai mahdollistavat ylipäätään kiireisen arjen pyörittämisen, ovat perusteltuja kulueriä, eivät ylellisyyttä. Näiden lisäksi kuitenkin me kaikki tapaamme käytellä rahojamme kepeästi itsellemme merkityksettömiin asioihin. Näistä luopuminen ei rasita arkea sen suuremmin, vaan päinvastoin, luopuminen antaa mahdollisuuksia tehdä jotain kivampaa lähes automatisoidun tapakuluttamisen sijaan.

Eväät mukaan


Huomaamattamme käytämme pikkusummia rahaa pitkin päivää ajattelematta asiaa sen enempää, viikko, kuukausi ja vuosi toisensa jälkeen. Muutamalla pikku muutoksella pystyy tekemään tuskattomasti ihan merkittävää säästöä. Noutokahvi on tietysti säästökohteiden klassikko, mutta kieltämättä parista päivittäisestä noutolattesta tulee vuositasolla merkittävä potti. On myös aika mieletöntä, että heitämme kotona tähteeksi jäänyttä ruokaa pois ja ostamme samalla työpaikkalounaita, joiden hinta on kymmenen euron kahtapuolin. Kuukaudessa on noin kaksikymmentä työpäivää, joten puhutaan parista satasesta joka kuukausi.

Hätäpäissään kiireessä tulee helposti osteltua vesipulloja janoon, mieti kannattaisiko kuljettaa mukana omaa täytettävää pulloa ja pitää huoli, että pullo tulee täytettyä ilmaiseksi töistä, kylästä tai treeneistä lähtiessä ja aina tilaisuuden tullen. Täytettäviä vesipulloja on myytävänä jokaiseen tyyliin ja lempiväriin mätsäävästi ja luontokin kiittää, kun muovijätettä säästyy. Samoin kannattaa ostaa käsilaukkuun sopivia välipaloja, pähkinöitä, proteiinipatukoita ja vaikka banaaneja, jotta välttää nälkäisenä kahviloiden ja huoltoasemien hintavat ja epäterveelliset ansat.

Ruokakauppaan kannattaa mennä vain täydellä vatsalla ja hyvällä mielellä. Nälkäisenä ja stressaantuneena vaikkapa puolen kilon nakkipaketin ja metrin lihapiirakkapaketin ostaminen tuntuu täysin järkevältä, mutta lopulta on joko epätervettä syömistä tai hukkaan heitettävää ruokajätettä.

Vältä kulutusluottoja


Lainaa kannattaa ottaa vain asuntoa varten. Turhia kulutusluottoja kannattaa välttää, sillä vakuudetonta lainaa on erittäin kallista ottaa. 

Työmatkat edullisemmin


Jos ei voi käyttää joukkoliikennettä liikkumiseen, kannattaa kokeilla kimppakyytejä työkavereiden kanssa, säästöä syntyy bensassa ja pysäköinnissä, kaupan päälle saat mielenkiintoisia keskusteluja kollegoiden kanssa. Jos juttu ei luista, voit olla edelläkävijä kimppakyyti-karaoke videoiden tuottajana!

Pysäköinti on arjen pieni rahasyöppö, tutkaile mahdollisuuksia löytää maksuttomia parkkialueita vähän kauempaa ja kävele hiukan pidemmälle, se tekee muutenkin hyvää sekä keholle että mielelle. Jos saat useamman pysäköintisakon vuodessa, kannattaa ehkä miettiä myös ihan oikean, oman autopaikan vuokraamista kulkureittiesi varrelta.

Pennosia sinne tänne vai sijoituksiin?


Jos vielä tapanasi on ostella iltapäivälehdet ja pari riviä Kenoa tms. rahapeliä, hukkaat kuukausitasolla helposti useampia satasia suoraan siihen kuuluisaan Kankkulan kaivoon. Paljon suuremmalla todennäköisyydellä saat tuottoa pennosillesi sijoittamalla vaikka vain 15 euroa kuussa rahastoihin, kuin hakkaamalla kolikoita hedelmäpeliin tai arpoihin.

Nämä pienet ryhtiliikkeet säästävät jopa satasia kuussa, eivätkä vielä tee elämästä sietämätöntä kärvistelyä. Monet näistä pienistä muutoksista, eväät, kimppakyydit ja valmiiksi mietityt ruokaostokset ovat yksinkertaista arjen hallintaa ja tuovat jopa parempaa fiilistä kuin kiireessä säntäily.



maanantai 4. maaliskuuta 2019

Asunnon ostamisen muistilista



Tässä artikkelissa tutustumme hieman asunnon oston peruspiirteisiin. Asunnon osto on tärkeä hetki elämässä ja myös monelle koko elämä isoimpia päätöksiä ja isoin ostos. Ja onhan se ymmärrettävääkin, asuntoon laitetaan todella iso raha määrä kiinni, jota varten pitää myös ottaa huomattavan suurikokoinen laina pankista. Monelle ainakin ensiasunnon ostamien on innostavaa ja jännittävää. Tätä varten asunnon ostoon kannattaa tutustua kunnolla ajan kanssa, jottei mitään yllätyksiä pääse sattumaan matkan varrella. Asunnon ostamien saattaa alkuun kuulostaa erittäin monimutkaiselta, mutta ajan kanssa asioihin tutustuttua huomaa asunnonoston olevan hyvinkin yksinkertaista.

Muita, että jos tarvitset remonttilainaa se kannattaa ottaa yhdessä asuntolainan kanssa - siis vain hieman suurempi asuntolaina - mielummin kuin ottaa kallis kulutusluotto

Jos sinulla on jo kalliita kulutusluttoja, voit aina sanoa pankille, että tarvitset hieman suurempaa remonttilainaa ja yhdistää lainat kätevästi asuntolainan hinnalla.


Muista huomioida ainakin nämä asiat asunnon oston yhteydessä

Laina; kannattaa muistaa asunnon lainaa hakiessa, että pankkien kilpailuttaminen on erittäin tärkeää, sillä saattaa säästää jopa tuhansia euroja lainojen korkoprosenttien kautta. Vaikka se tuttu pankki saattaisikin kuulostaa kaikkein helpoimmalta ja luotettavimmalta, saattaa sen lainaehdot olla huomattavasti kalliimmat kun toisella pankilla. Pankkienlainatarjousten keräämiseen ja pankeissa käymisiin kannattaa varata aikaa, jotta saa varmistettua lainan edullisuuden. Muista myös huomioida laina muut ehdot ja vaatimukset, ettei niissäkään tule yllätyksiä.

Asunnon tutkiminen; muista tutkia asunto kunnolla, ettei tule yllätyksiä. Asunnon ostonjälkeen vikoja on turha enää reklamoida, kuten vuokra-asunnossa. Tässä tilanteessa on itse aina vastuullinen tarkistamaan asunnon kunto ja sen kuntotarkastusraportit. Asuntonäytössä on aivan normaalia, kääntää sohva ja kaapit, jotta myös näkee niiden takana olevat mahdolliset viat. Kaikki viat, jotka ovat silminnähtävissä, ovat ostajan vastuulla ottaa puheeksi ostosopimusta tehdessä. Selvitä myös, että onko asunnonkuntoraportti vain pinnallinen vai onko asunnon rakenteet myös tutkittu, homeen tai kosteuden varalta. Ikävää on huomata kylpyhuoneessa oleva kosteus vasta oston jälkeen, jolloin se on taas uuden omistajan vastuulla korjata. Toinen asia kunnossa on, mikä monilta jää kokonaan ajattelematta on siivous. Asuntojen ostotilanteissa, siivous ei ole myyjän vastuulla, ellei sitä erikseen ostosopimuksessa mainita. Jokainen tietenkin tekee perussiivouksen aina muuttaessa asuntoon, mutta kannattaa asia silti huomioida, ettei ensimmäistä viikkoa asunnon oston jälkeen tarvitse käyttää keittiökaappien puhdistamiseen.

Ostohinta; ostohintaan kannattaa tutustua myös kunnolla, ettei vahingossa tule ostettua ylihintaista asuntoa. Hinnan suhteen kannattaa aina jättää tunteet sivuun, vaikka kyseinen asunto se unelmienkoti olisikin. Monesti tulee maksettua liian iso summa asunnon kuntoon, kokoon tai sijaintiin nähden. Vertaile aina muiden alueella olevien asuntojen toteutuneita ostohintoja. Riippuen paikasta, on asunnon hinnasta yleensä mahdollista tinkiä muutamia prosentteja. Tietenkin tässä kannattaa muistaa, että esimerkiksi Helsingissä asuntojen saannin kilpailu on kovaa, joten usein voi myös joutua maksamaan ylipyyntöhinnan. Tässä kuitenkin myös turha empiminen ja liian pitkä miettiminen saattaa aiheuttaa asunnon menemisen sivusuun. Asunnon myyjä haluaa luonnollisesti myydä asunnon mahdollisimman nopeasti, joten kannattaa olla asiat selvitettynä jo ennen asuntonäyttöön menemistä.